Skip to main content
Mitä tehdä kun ei ole opiskelupaikkaa
Moni on jo aloittanut opiskelun valitsemallaan alalla.  Kaikki eivät kuitenkaan ole päässeet toivomaansa opiskelupaikkaan tai opiskelupaikkaa ei ole. Joskus omaa alaa ei vain löydy. Peruskoulun päättyessä ei välttämättä vielä tiedä lainkaan, minne haluaisi opiskelemaan tai mikä olisi se oma ala, joka kiinnostaisi.

Tiedän mitä haluan opiskella, mutta minulla ei ole opiskelupaikkaa

Jos opiskelupaikkaa ei vielä ole, kannattaa miettiä seuraavia vaihtoehtoja:

  1. Kysy suoraan oppilaitoksista

Jos oma ala ja ammatinvalinta ovat selvillä, kannattaa opiskelupaikkoja kysellä suoraan oppilaitoksista vielä syyskuun aikana. Opiskelupaikkoja on voinut vapautua keskeyttämisen tai peruutusten vuoksi.

  1. Jatkuva haku

Opiskeluihin voi hakea myös jatkuvan haun kautta. Oppilaitokset voivat järjestää jatkuvia hakuja joko tiettyinä aikoina tai ympäri vuoden. Hakumenettelyistä kerrotaan oppilaitosten omilta verkkosivuilta tai koulutusten kuvauksissa Opintopolussa.

  1. Syksyn yhteishaku

Syksyn yhteishaku päättyy korkeakoulujen osalta 14.9.2022. Ammatilliseen peruskoulutukseen haetaan pääsääntöisesti keväisin, mutta jotkut oppilaitokset voivat järjestää hakuja myös syksyisin. Syksyisin yhteishaussa on kuitenkin vähemmän koulutusaloja ja opiskelupaikkoja tarjolla kuin keväisin.

  1. Yksityiset oppilaitokset, oppisopimuskoulutus, kansanopistot, ilta- ja aikuislukiot

Opintoja voi suorittaa myös yksityisissä ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuskoulutuksella, tai esimerkiksi kansanopistoissa. Lukiota voi suorittaa ilta-ja aikuislukioissa tai nettilukiossa.

  1. Muut opinnot ja koulutusvaihtoehdot

Vaikka ei olisi saanut opiskelupaikkaa haluamastaan koulutuksesta, kaikki opiskelu hyödyttää tulevaisuuden kannalta.

Lisäksi voi tutkia mitä kursseja voisi suorittaa avoimessa yliopistossa tai korkeakoulussa, mitä muita koulutusvaihtoehtoja on olemassa tai voisiko arvosanojen korottamisesta olla apua.

Kannattaa selvittää myös mitä muita reittejä on olemassa kiinnostaviin, samantapaisiin töihin lähialoille ammatillisten opintojen, ammatillisen lisäkoulutuksen, täydennyskoulutuksen tai työkokemuksen kautta.

Ei opiskelupaikkaa

En tiedä mitä opiskella tai mikä ala kiinnostaisi

Miettiessään mahdollisia opintovaihtoehtoja, kannattaa pohtia omia taitojaan, vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteita. On myös hyvä miettiä niitä asioita, jotka ovat itselle elämässä tärkeitä. Lisäksi terveyden merkitys työlle vaihtelee paljon ammatista riippuen.

Pohtiessaan omaa alaansa ja kiinnostuksen kohteitaan, voi apuna käyttää netistä löytyviä monenlaisia ammatinvalintaan liittyviä testejä. Ammatinvalintatestejä tekemällä voi oppia itsestään uutta tai löytää erilaisia vaihtoehtoja, joita ei ole aikaimmin ehkä edes miettinyt.

Opintovaihtoehtoihin kannattaa tutustua laajasti ja sitä kautta selvittää eri ammattien työtehtäviä. Eri vaihtoehtoja kartoittamalla oma kiinnostuksen kohde voi selvitä ja täsmentyä.

En ole vielä valmis opiskelemaan

Jos ei ole vielä valmis ammatillisiin opintoihin tai tarvitsee opiskeluissa paljon ohjausta ja tukea kannattaa muistaa TUVA- ja TELMA-koulutukset.

TUVA-koulutus

TUVA-koulutusta alettiin toteuttaa elokuussa 2022. TUVA on tutkintokoulutukseen valmentava koulutusta. TUVA-koulutuksessa yhdistyvät aiemmin olleet perusopetuksen lisäopetus, lukioon valmistava koulutus (LUVA) ja tutkintokoulutukseen valmentaja koulutus (VALMA).

TUVA-koulutus on tarkoitettu niille, joilla ei ole vielä toisen asteen tutkintoa ja jotka tarvitsevat jostain syystä valmentavaa koulutusta. TUVA-koulutuksen tavoitteena on saada opiskeluvalmiuksia, joiden avulla voi hakeutua ja myös suoriutua lukiokoulutuksesta tai ammatillisesta koulutuksesta. TUVA-koulutus voi olla myös osa alle 18-vuotiaan oppivelvollisen koulutuspolkua.

TELMA-koulutus

TELMA on puolestaan työhön ja itsenäiseen elämään valmentaa koulutusta. TELMA vahvistaa opiskelijan vuorovaikutustaitoja, arjen osallisuutta ja kehittää opiskelijan itsenäisen elämän valmiuksia niin kotona kuin työssäkin.

TELMA on suunnattu nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat erityisen paljon henkilökohtaista tukea ja ohjausta päivittäisissä toiminnoissa. TELMA on siis tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat vamman tai sairauden vuoksi erityistä ja laaja-alaista tukea.

Nuotti-valmennus

Älä jää yksin –  etsi opiskelupaikkaa tai suunnittele tulevaisuutta yhdessä ammattilaisen kanssa

Ihan ilman jatkosuunnitelmia ei ole hyvä jäädä, koska erilaisia vaihtoehtoja on olemassa. Yksin ei näitä asioita tarvitse myöskään miettiä. Apua ja tukea saa monelta taholta:

  • Opiskeluasioissa auttavat ja neuvoja saa esimerkiksi Ohjaamoista (esim. Turun Ohjaamo), Työ-ja elinkeinopalveluista sekä oppilaitosten opinto-ohjaajilta.
  • NUOTTI-valmennuksesta on myös apua monelle nuorelle. NUOTTI-valmennus on opiskelu- ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille tarkoitettua matalan kynnyksen ammatillista kuntoutusta. Nuori saa henkilökohtaisen NUOTTI-valmentajan, jonka kanssa voi etsiä opiskelupaikkaa, tai käydä vaikka tutustumassa eri aloihin ja oppilaitoksiin.

Oman tulevaisuuden suunnittelu vaatii pysähtymistä ja myös keskittymistä. Jokaisella on toiveita tulevaisuuden suhteen ja asetamme tavoitteita elämässämme. Uskomalla itseensä, luottamalla omiin kykyihinsä ja taitoihinsa voi vaikuttaa myönteisesti omien tavoitteidensa saavuttamiseen ja oman alansa löytämiseen.

 

Kristiina Elovaara,
kuntoutussuunnittelija, NUOTTI-valmentaja, KM, sosionomi AMK, AmO