Kun lapsi saa neuropsykiatrisen diagnoosin, moni vanhempi kokee sekä helpotusta että huolta. Helpotusta siitä, että lapsen haasteille on löytynyt nimi ja selitys, mutta samalla huolta tulevaisuudesta ja siitä, mistä saada oikeanlaista tukea. Neuropsykiatriset haasteet, kuten ADHD, autismikirjon häiriöt tai Touretten oireyhtymä, vaikuttavat merkittävästi perheen arkeen. Avun hakeminen ja palveluviidakossa suunnistaminen voi tuntua uuvuttavalta, varsinkin kun perhe on jo valmiiksi kuormittunut. Tässä artikkelissa käymme läpi, mistä ja miten lähteä hakemaan apua lapsen nepsy-diagnoosin jälkeen sekä millaisia tukimuotoja on saatavilla.
Neuropsykiatrisen diagnoosin saaminen – mitä se tarkoittaa perheelle?
Neuropsykiatrisen diagnoosin saaminen on usein pitkän tutkimusjakson päätepiste. Monelle perheelle se merkitsee vuosien epätietoisuuden päättymistä ja selitystä lapsen käyttäytymiselle, joka on saattanut poiketa ikätovereista. Suomessa noin 5-7 prosenttia lapsista saa ADHD-diagnoosin ja noin 1-2 prosenttia autismikirjon diagnoosin. Muita yleisiä neuropsykiatrisia diagnooseja ovat Touretten oireyhtymä, kielellinen erityisvaikeus ja erilaiset oppimisvaikeudet. Nämä diagnoosit eivät ole harvinaisia, vaikka perhe saattaakin kokea olevansa yksin haasteidensa kanssa.
Diagnoosin merkitys perheen arjessa on moniulotteinen. Se voi tuoda mukanaan helpotusta, kun lapsen käyttäytymiselle ja haasteille löytyy selitys. Toisaalta diagnoosi herättää usein myös huolta tulevaisuudesta, surua ja pelkoa mahdollisesta leimautumisesta. On tärkeää muistaa, että diagnoosi on ensisijaisesti työkalu, jonka avulla lapsi voi saada tarvitsemansa tuen ja ymmärryksen. Se ei määrittele lasta kokonaisuutena, vaan kuvaa vain yhtä osaa hänen persoonastaan ja toimintakyvystään.
Käytännössä diagnoosi toimii avaimena moniin tukipalveluihin ja etuuksiin. Se mahdollistaa koulun tukitoimien suunnittelun ja toteuttamisen sekä avaa ovia kuntoutuspalveluihin. Arjessa diagnoosi auttaa vanhempia ja muita lapsen kanssa toimivia aikuisia ymmärtämään paremmin lapsen käyttäytymistä ja löytämään sopivia toimintatapoja hänen tukemisekseen.
Mistä hakea apua lapsen neuropsykiatrisen diagnoosin jälkeen?
Neuropsykiatrisen diagnoosin jälkeen perheelle avautuu monia tukimuotoja, joista kaikki eivät välttämättä ole heti ilmeisiä. Julkisen terveydenhuollon kautta perhe saa usein ensimmäiset ohjeistukset ja tukitoimet. Perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kehitysvammahuollon palvelut muodostavat perustan lapsen hoidolle ja kuntoutukselle. Diagnoosin saamisen jälkeen lapsi siirtyy usein erikoissairaanhoidon seurantaan ja hänelle laaditaan kuntoutussuunnitelma, joka ohjaa tukitoimien järjestämistä.
Kelan tarjoamat tuet ovat keskeinen osa perheen taloudellista tukiverkkoa. Näihin kuuluvat alle 16-vuotiaan vammaistuki, kuntoutustuki sekä erilaiset kuntoutuspalvelut. Kuntoutusterapiat, kuten toimintaterapia, puheterapia tai neuropsykologinen kuntoutus, ovat usein olennainen osa lapsen kokonaisvaltaista tukea. Laku-perhekuntoutus on yksi vaihtoehto 7-15-vuotiaille lapsille, joilla on neuropsykiatrinen diagnoosi, ja heidän perheilleen. Tämä kuntoutusmuoto tukee koko perheen hyvinvointia ja toimintakykyä.
Koulussa lapsi voi saada tukea kolmiportaisen tuen mallin mukaisesti: yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Neuropsykiatrisen diagnoosin saaneet lapset tarvitsevat usein tehostettua tai erityistä tukea, joka voi sisältää esimerkiksi pienryhmäopetusta, avustajapalveluita tai yksilöllistettyjä oppimissuunnitelmia. Lisäksi kouluterveydenhuolto, oppilashuolto ja koulukuraattorin palvelut tukevat lapsen koulunkäyntiä.
Kolmannen sektorin toimijat, kuten ADHD-liitto, Autismiliitto ja Tourette-yhdistys, tarjoavat tietoa, vertaistukea ja neuvontaa perheille. Nämä järjestöt järjestävät myös sopeutumisvalmennuskursseja, leirejä ja vertaistukiryhmiä, jotka voivat olla äärimmäisen tärkeitä perheen jaksamisen kannalta.
Lapsen arjen tukeminen neuropsykiatrisen diagnoosin jälkeen
Arjen sujuvuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa sekä lapsen että koko perheen hyvinvointiin. Neuropsykiatrisia haasteita omaava lapsi hyötyy erityisesti selkeistä rutiineista ja ennakoitavuudesta. Päivän struktuuri kannattaa tehdä näkyväksi esimerkiksi kuvallisen päiväjärjestyksen avulla. Tämä auttaa lasta hahmottamaan ajankäyttöä ja valmistautumaan tuleviin tapahtumiin. Siirtymätilanteet, kuten kouluun lähtö tai nukkumaanmeno, ovat usein haastavia, joten niitä kannattaa harjoitella ja ennakoida.
Kommunikaation tukeminen on toinen keskeinen elementti arjessa. Jotkut lapset hyötyvät kuvakommunikaatiosta tai selkeästä, konkreettisesta puheesta. Ohjeiden pilkkominen pienempiin osiin ja varmistaminen, että lapsi on ymmärtänyt ohjeen, helpottavat arjen sujumista. Myös lapsen oma ilmaisu saattaa tarvita tukea, ja vanhemmat voivat auttaa lasta sanoittamaan tunteitaan ja tarpeitaan.
Ympäristön muokkaaminen lapsen tarpeita vastaavaksi on usein välttämätöntä. Tämä voi tarkoittaa ärsykkeiden vähentämistä, kuten melun rajoittamista tai visuaalisen hälyn karsimista. Jotkut lapset tarvitsevat myös mahdollisuuden liikkumiseen tai aististimulaatioihin keskittyäkseen paremmin. Aistiyliherkkyyksiä voi huomioida esimerkiksi tarjoamalla kuulosuojaimia meluisissa tilanteissa tai valitsemalla mukavia, tietynlaisia vaatemateriaaleja.
Lapsen vahvuuksien tunnistaminen ja niiden tukeminen on erityisen tärkeää. Jokaisella lapsella on omat kiinnostuksen kohteensa ja taitonsa, joiden kautta hän voi kokea onnistumisen elämyksiä. Nämä positiiviset kokemukset rakentavat itsetuntoa ja kompensaatiokeinoja haasteellisemmille alueille.
Moniammatillinen yhteistyö lapsen kuntoutuksessa
Neuropsykiatrisen diagnoosin saaneen lapsen kuntoutus on usein moniammatillista yhteistyötä, jossa eri alojen asiantuntijat tuovat oman osaamisensa lapsen ja perheen tueksi. Kokonaisvaltainen lähestymistapa on avain onnistuneeseen kuntoutukseen, sillä neuropsykiatriset haasteet vaikuttavat usein moniin toimintakyvyn osa-alueisiin.
Lastenneurologit ja -psykiatrit vastaavat lapsen lääketieteellisestä hoidosta ja seurannasta. He arvioivat lääkehoidon tarvetta ja vaikuttavuutta sekä koordinoivat hoitoa. Neuropsykologi puolestaan arvioi lapsen kognitiivisia toimintoja, kuten tarkkaavuutta, toiminnanohjausta ja muistia, sekä tarjoaa kuntoutusta näiden taitojen vahvistamiseksi. Toimintaterapeutti keskittyy arjen toimintoihin, kuten itsestä huolehtimiseen, koulunkäyntiin ja vapaa-ajan toimintoihin. Puheterapeutti tukee puheen ja kielen kehitystä sekä sosiaalisia taitoja, jotka ovat usein haasteellisia neuropsykiatrisissa häiriöissä.
Toteutamme moniammatillista yhteistyötä tiiviissä vuorovaikutuksessa perheen ja muiden lapsen elämässä vaikuttavien tahojen, kuten koulun ja päiväkodin kanssa. Kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon lapsen kokonaiselämäntilanne ja arjen toimintaympäristöt. Säännölliset verkostopalaverit, joissa kaikki lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset kokoontuvat yhteen perheen kanssa, varmistavat yhtenäisen lähestymistavan ja tiedonkulun.
Vanhempien jaksaminen ja perheen tukeminen
Erityislapsen vanhemmuus on vaativaa ja kuormittavaa. Vanhempien oma jaksaminen on kuitenkin edellytys sille, että he voivat tukea lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vertaistuen merkitys on korvaamaton – kokemusten jakaminen samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa voi tuoda uusia näkökulmia, käytännön vinkkejä ja emotionaalista tukea. Vertaistukiryhmiä järjestävät sekä järjestöt että monet kuntoutuspalveluita tarjoavat tahot.
Vanhemmat tarvitsevat myös konkreettista tietoa ja ohjausta lapsen tukemiseen. Neuropsykiatrinen valmennus ja vanhempainohjaus tarjoavat käytännön työkaluja arjen haasteisiin. Nämä voivat sisältää esimerkiksi käyttäytymisen ohjaamisen strategioita, kommunikaation tukemista tai arjen strukturointia. Tarjoamme perheille suunnattua tukea, joka huomioi koko perheen dynamiikan ja voimavarat. Laku-perhekuntoutus tukee perhettä kokonaisuutena, mikä on erityisen tärkeää, kun yhdellä perheenjäsenellä on neuropsykiatrinen diagnoosi.
Sisarusten huomioiminen on myös tärkeä osa perheen tukemista. Erityislapsen sisarukset jäävät helposti vähemmälle huomiolle, ja he voivat kokea monenlaisia tunteita, kuten mustasukkaisuutta, huolta tai vastuuta sisaruksestaan. Sisaruksille suunnatut ryhmät ja aktiviteetit tarjoavat mahdollisuuden käsitellä näitä tunteita ja saada omaa aikaa.
Muistathan, että avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan vahvuutta. Jokainen perhe tarvitsee tukea jossain vaiheessa, ja oikeanlainen tuki oikeaan aikaan voi merkittävästi parantaa sekä lapsen että koko perheen elämänlaatua. Ota rohkeasti yhteyttä terveydenhuoltoon, kouluun tai järjestöihin – et ole yksin tilanteessasi.
