Kyllä, ADHD on vahvasti perinnöllinen neuropsykiatrinen häiriö. Tutkimusten mukaan perinnöllisyyden osuus on noin 70-80 prosenttia, mikä tekee siitä yhden perinnöllisimmistä neuropsykiatrisista tiloista. ADHD:n taustalla on useita geenejä, jotka vaikuttavat aivojen toimintaan ja rakenteeseen. Perinnöllisyyden lisäksi ympäristötekijät, kuten varhaislapsuuden kokemukset ja kasvuympäristö, vaikuttavat siihen, miten ADHD ilmenee ja miten voimakkaita oireet ovat. Perinnöllinen alttius ei aina johda diagnoosin täyttymiseen.
ADHD ja perinnöllisyys: Mitä tutkimukset kertovat?
ADHD on vahvasti geneettinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka perinnöllisyys on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa. Laajat kaksostutkimukset ovat osoittaneet, että sen perinnöllisyys on 70-80 prosenttia, mikä tarkoittaa, että suurin osa alttiudesta selittyy geneettisillä tekijöillä.
Toisin kuin monet muut perinnölliset tilat, ADHD ei periydy yksittäisen geenin välityksellä, vaan sen taustalla on monimutkainen useiden geenien yhteisvaikutus. Nämä geenit liittyvät erityisesti aivojen välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja noradrenaliinin, toimintaan. Nämä välittäjäaineet säätelevät muun muassa tarkkaavuutta, impulssikontrollia ja toiminnanohjausta.
Perinnöllisyystutkimusten ymmärtäminen on tuonut merkittävää helpotusta monille perheille. Tieto siitä, että ADHD johtuu biologisista tekijöistä eikä esimerkiksi huonosta kasvatuksesta, on auttanut vähentämään perheiden kokemaa syyllisyyttä ja häpeää. Tämä ymmärrys on tärkeää myös oikeanlaisen tuen järjestämisessä.
Kuinka vahvasti ADHD periytyy sukupolvelta toiselle?
ADHD:n periytymisen todennäköisyys perheissä on huomattavan korkea. Jos vanhemmalla on diagnoosi, lapsella on noin 25-50 prosentin riski saada sama häiriö. Jos sekä vanhemmalla että sisaruksella on ADHD, riski on vielä korkeampi. Perinnöllinen alttius siirtyy geenimuutosten välityksellä, jotka vaikuttavat aivojen toimintaan.
On tärkeää ymmärtää, että kyse on alttiudesta, ei varmasta periytymisestä. Joillakin lapsilla oireet voivat olla lievempiä kuin vanhemmilla, toisilla taas voimakkaampia. Tähän vaikuttavat sekä geneettiset tekijät että ympäristö, jossa lapsi kasvaa.
Perinnöllisyyttä tarkasteltaessa on huomioitava, että ADHD ilmenee eri tavoin eri sukupuolilla. Pojilla diagnooseja tehdään yleensä enemmän kuin tytöillä, osittain siksi että tytöillä oireet saattavat ilmetä eri tavalla, usein vähemmän ulospäin näkyvinä.
Voiko ADHD ilmetä, vaikka vanhemmilla ei olisi diagnoosia?
Kyllä, ADHD voi ilmetä lapsella, vaikka kummallakaan vanhemmalla ei olisi diagnoosia. Tähän on useita mahdollisia selityksiä. Ensinnäkin, monilla aikuisilla on diagnosoimatonta ADHD:ta, joka on jäänyt tunnistamatta erityisesti vanhemmissa sukupolvissa, jolloin tietoisuus häiriöstä oli vähäisempää.
Vanhemmilla voi myös olla ADHD:n piirteitä, jotka eivät täytä diagnoosin kriteerejä, mutta voivat periytyä ja vahvistua lapsella. ADHD-geenit voivat kulkea suvussa myös ”piilevinä” useamman sukupolven ajan ennen kuin ne ilmenevät diagnostisoitavina oireina.
Lisäksi on mahdollista, että kyseessä on uusi geneettinen muutos, joka on tapahtunut vasta lapsen geeneissä. Myös pre- ja perinataaliset tekijät (raskaudenaikaiset ja syntymään liittyvät) voivat altistaa ADHD:lle, vaikka geneettistä alttiutta ei merkittävästi olisikaan.
Miten ympäristötekijät vaikuttavat ADHD:n ilmenemiseen?
Vaikka ADHD on vahvasti perinnöllinen, ympäristötekijät vaikuttavat merkittävästi siihen, miten se ilmenee ja kuinka voimakkaita oireet ovat. Geneettinen alttius ei aina johda ADHD:n kehittymiseen – tarvitaan myös ympäristön vaikutusta.
Raskaudenaikaiset tekijät, kuten äidin tupakointi, alkoholinkäyttö tai voimakas stressi voivat lisätä ADHD:n riskiä. Myös synnytykseen liittyvät komplikaatiot, kuten hapenpuute, voivat vaikuttaa. Varhaislapsuuden kokemukset, kuten turvallisuuden tunne, kiintymyssuhteen laatu ja perheen vuorovaikutusmallit muokkaavat sitä, miten piirteet kehittyvät.
Selkeä struktuuri, rutiinit ja positiivinen kasvuympäristö voivat lieventää oireita merkittävästi. Toisaalta kaoottinen ympäristö, epäjohdonmukainen kasvatus tai traumaattiset kokemukset voivat pahentaa oireita. Myös ruokavalio, liikunta ja uni vaikuttavat ADHD-oireiden voimakkuuteen.
LAKU-perhekuntoutuksessa työskennellään juuri näiden ympäristötekijöiden parissa. Kuntoutuksessa autetaan perheitä luomaan strukturoitu arki ja vuorovaikutusmallit, jotka tukevat lapsen kehitystä ja hyvinvointia. Tämä on erityisen tärkeää 7-15-vuotiaille lapsille, joiden kohdalla voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia oikeanlaisella tuella.
Mitä perinnöllinen ADHD tarkoittaa perheen arjessa?
Perinnöllinen ADHD tuo mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia perheen arkeen. Lapsi tarvitsee johdonmukaista tukea ja ymmärrystä, mutta samalla on tärkeää tunnistaa lapsen vahvuudet. Perinnöllisyystiedon valossa vanhemmat voivat ymmärtää paremmin, että lapsen haasteet eivät johdu tahdon puutteesta vaan aivojen toiminnan erilaisuudesta.
Koska ADHD on usein perinnöllistä, perheessä saattaa olla useampi ADHD-henkilö. Tämä voi tuoda lisähaasteita, mutta myös syvempää ymmärrystä. Vanhemmalla, jolla itselläänkin on ADHD, voi olla ainutlaatuista kokemusasiantuntijuutta, mutta myös omia toiminnanohjauksen haasteita, jotka vaikuttavat kykyyn luoda struktuuria.
Perheen arjessa toimivia ratkaisuja ovat:
- Selkeät rutiinit ja struktuuri
- Visuaaliset tukikeinot, kuten kuvitetut päiväjärjestykset
- Ympäristön muokkaaminen vähemmän kuormittavaksi
- Positiivisen palautteen korostaminen
- Riittävä liikunta ja ulkoilu
LAKU-perhekuntoutus on suunnattu juuri 7-15-vuotiaille lapsille, joilla on neuropsykiatrinen diagnoosi kuten ADHD, ja heidän perheilleen. Kuntoutuksessa keskitytään niin lapsen toimintakyvyn tukemiseen kuin vanhempien ohjaamiseen. Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti perheen tarpeiden mukaan, ottaen huomioon ADHD:n perinnöllinen luonne ja sen ilmeneminen juuri kyseisessä perheessä.
Kelan kustantamaan LAKU-perhekuntoutukseen voi hakeutua lapsen hoitavan lääkärin kautta. Meillä Aamoksella on vapaita paikkoja, ja autamme mielellämme kuntoutusprosessin käynnistämisessä. Oikea-aikainen tuki voi tehdä merkittävän eron ADHD-lapsen ja koko perheen elämänlaatuun.
